Joo, on meillä viimisten viikkojen aikana syötykkin, vaikkei päivityksiä ole tullutkaan. Olemme kärsineet erinäisistä vatsataudeista, Veeti on valvonut melkosesti, joten ollaan kaikki oltu melkosen väsyneitä. Mutta josko nyt tilanne helpottaisi.

Edellisenä sunnuntaina teimme kermaperunoita ja pihvejä ruuaksi. Toni valmisti pihvit, jotka sisältää  naudan paistista leikattuja pihvejä, oliiviöljyä, mustapippuria, valkosipulia, aromisuolaa, oreganoa ja soijaa.
Kermaperunat valmistin "Nigellan tapaan", kun näin hänen tekevän yhdessä jaksossa näin kermaperunat. Eli kuorin ja pilkoin parunat ja sipulin ja kaadoin ne isoon kattilaan kerman (Valion täyteläisen 2% kanssa ja käytin kaksi purkkia eli 5dl) kanssa ja hauduttelin niitä näin noin 25minuuttia. Lisäsin mausteita noin puolessa välissä tätä aikaa, laitoin aromisuolaa, mustapippuria, paprikajauhetta ja perunamaustetta. Lopuksi kaadoin nämä uunivuokaan ja laitoin uuniin vielä hautumaan reiluksi puoleksi tunniksi 175asteeseen.

1329139.jpg