Päivät ja viikot valuvat hurjalla vaihdilla, joskus tuntuu, että aivan liian hurjalla. Itse ei meinaa perässä pysyä ja välillä haluaisi vain jarruttaa ajan kulua ja pysäyttää kellot. Joulukuu on kulunut siivillä, valmistellen meidän perheen joulua... Veetin jo neljättä ja Viljamin ihka ensimmäistä. Olen aina ollut jouluihminen, mutta poikien myötä haluan joulujen olevan vielä enemmän jouluja. Valmisteluja on siis tehty, niin paljon kuin tässä arjen keskellä on ehditty.

Joulukoristeita ollaan väsäilty, kotia on laitettu joulun väreihin - tuttuun ja turvalliseen valkoiseen ripauksella punaista- kortit on valmistumassa hitaasti mutta varmasti, piparitalo - muumi sellainen odottaa kasaustaan ja lahjoja on valmistunut tänä vuonna kiitettävällä tahdilla, jotain on myös ostettu. Nautin niin kovasti tästä joulun tuomasta fiiliksestä... olen tämän viikon ollut jotenkin aivan yltiöpositiivinen ja liikutun aivan kaikesta... tiistainakin katselin vanhempaa lapsosta seurakunnan kerhon jouluhetkessä ja kyyneleethän siellä silmiin tuli, äitin pieni mies on kohta jo neljä ja lauloi muiden mukana tuiki tuiki tähtöstä niin komeasti ettei äiti ollut taaskaan uskoa silmiään.

Äitin "pieni" mies... maaliskuussa tulee siis jo neljä vuotta täyteen... äijä käyttää jo 116-122cm vaatteita ja kengän koko on sellanen sopiva 29... ai meilläkö hieman pitkä mies... äiti vaan (kauhulla) odottaa koska hujahtaa pituudessa ohitseni... Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää, mutta toisaalta ollaan vielä äitin pieni mies, joka haluaa käpertyä äidin kainaloon halittavaksi, näistä kaiken aikaa vähenevistä hetkistä meillä on ruvettu nauttimaan todenteolla... <3

Ja tässä se toinen syy miksi haluaisin pysäyttää kellot just ja nyt... Meidän pienin äijä, jo puoli vuotias... liikkuu hurjalla vauhdilla ryömien, tekee kepposiaan salaa ja aivan hiljaa, komentaa ja treenaa konttaamista - asento on hyvä, jalatkin liikkuu, mutta käsiä ei vielä uskalla siirtää, istuu omalla vielä hieman pyöreällä pyllyllä yhden käden varassa ja tutkii maailmaa toisella kädellä... kaikki on niin uutta ja hienoa miehen mielestä, kiire on kova isomman veljen perään ja äiti vain haluaisi pitää toisen vielä hetken vaavana. Aika kuluu siis liian suurella vauhdilla ja pienellä miehellä on liian suuri tarve mennä ja tutkia maailmaa... vaikka onhan tuota töhötintä ja hänen kehitystään aivan ihana seurata. <3