Tein mokkapala-leivoksia molempien meidän vanhemmille kahvin kanssa suun makeuttajaksi!

Mokkapalat

3 kananmunaa
3,5dl sokeria
2,25dl maitoa
6,5dl vehnäjauhoja
3tl leivinjauhetta
3tl vanilliinisokeria
225g sulatettua margariinia

Vaahdota kananmunat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kuivat aineet vuorotellen maidon ja margariinin kanssa vaahtoon. Levitä seos uunipellille ja paista 200asteessa 10-15 minuuttia.

Kuorrute:
4dl pölysokeria
3tl vanilliinisokeria
1,5rkl kaakaota
6rkl sulatettua margariinia
6rkl vettä tai kahvia

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vesi/kahvi sekä margariini näihin. Levitä seos mokkalevylle ja anna jähmettyä.

Sovelsin itse mokkapalataikinaa niin, että laitoin sen sekaan kaakaota. Kahden levyn väliin lisäsin Bonan persikkasosetta hieman sokerilla makeutettuna. Kuorrutetta en tehnyt ihan ohjeen suuruista määrää, koska tuo riittää koko pellillisen päälle ja itse tarvitsin vain puolikkaalle. Koristeeksi sulatin vielä valkosuklaata, josta tein nauhat kuorrutteen päälle.

775127.jpg

Kuva on nyt otettu vain koko pellillisestä eikä näytä kovin houkuttelevalta, mutta kun tästä leikkaa paloja niin johan alkaa näyttää hyvältä! :)