Tean isä täytti 55 vuotta ja hänelle tehtiin sitten tälläinen sitruunainen hyydytetty kakku, joka maistui oikein hyvälle!

Pohja:
200 g sitruuna dominoja
100g margariinia

Dominot murskataan melko hienoksi ja margariini lisätään sulana joukkoon ja seos sekoitetaan tasaiseksi "mössöksi". Sulatin siis tuon 100g margariinia, mutta en käyttänyt  ihan kaikkea. Pohja levitetään leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Tässä käytin hakaisijaltaan 26senttistä vuokaa.

Täyte:
4 liivatelehteä
2,5dl flora vispiä
1prk sunnuntain tuorejuuston tyyppistä kasvisrasvavalmistetta (sitruuna)
n.5tl sokeria
n.5 tl lemon curdia

Liota liivatelehtiä viileässä vedessä. Vaahdota flora vispi ja lisää joukkoon sokeri sekä lemon curdi. Liuota liivatteet tilkkaan vettä ja anna hieman jäähtyä, jonka jälkeen kaada seos ohuena nauhana muiden aineiden joukkoon koko ajan sekoittaen. Hyydytä kakku mielellään yön yli jääkaapissa.

Päälle asettelin vain muutaman mansikan sekä sulatettua tummaa suklaata, joka on isän herkkua.

720624.jpg

Mökille kun kakun vein niin totesin että olin unohtanut kakkupaperit kotiin, joten koristelin muovista alustaakin hieman suklaalla, eli annoin mennä suklaan reilusti vaan kakun yli reunoille. :)