Paljon on yhdessä koettu ja nähty, eletty ja oltu.

Nyt on aika tarttua elämän uusiin tuuliin, on aika jatkaa ilman.

On aika tarttua muihin haasteisiin ja nousta jälleen oman elämänsä herraksi.

Enää ei ole tarvetta näyttää, enää ei ole halua puhua.

On aika keskittyä olennaiseen ja siihen omaan. Nyt on tarve nauttia.

On tarve eheyttää ja tervehtyä. On aika elää eikä unelmoida.

Kiitos kaikille kanssamme kulkeneille, me hiljenemme.

SIIS MITÄ???

Mutta niinhän se menee... vaava täyttää Maaliskuussa 9kk ja näin se äitiysloma loppuu... ensin kauhistelin sitä, että kuinka mun vaava voi olla jo niin iso poika??? Vastahan minä tulin laitokselta pienen pienen nyytin kanssa kotiin. Tämän jälkeen mietin, että kuinkas vanha se isompi poju on... täyttää maaliskuussa 4v!!!

Suurin mieleen salaa hiipinyt ajatus oli, että mitäs nyt sitten? Tulothan laskee jonkin verran ja koska ehdin koulusta valmistua ennen äitiyslomalle jääntiä niin en saa kuntalisääkään... kun en varsinaisesti ole jäänyt koulusta enkä töistä pois! (Tuo jos mikä on ihan idiootti pykälä tässäkin asiassa taasen!!!)

Mutta siis mitä nyt tapahtuukaan? Sitähän en tiedä vieläkään... just tossa täyttelin kotihoidontukipaperit lähetettäväksi, mutta niiden avulla meidän perhe ei kyllä kauaa porskuta ja pötköttele... joten tehtiin suuren suuri päätös ja aloin katselemaan työpaikkoja ihan tosissani, mutta kuitenkin sillälailla puolihuolimattomasti... eli siis ihan jokapaikkaan en lähde hakemusta laittamaan, mutta jos jotain sopivaa osuu kohdalle niin sitten ei muuta kuin hakemusta menemään. Ja siitä sitten katsotaan mitä tapahtuu!

Onhan se suuri päätös ja vielä kun vaava on noin pikkunen, mutta onhan se mukava ruokaakin ostaa ja joskus jotain muutakin tarpeellista. Olen kuitenkin miettinyt asian niin, että töiden pitäisi olla päivä tai iltahommia, siten, että saataisi poikien hoito helposi järjestettyä, eikä heidän tarvitsisi öitä viettää hoidossa... tiedä sitten onnistuuko tuo toive, mutta ainahan saa haaveilla... Ja paljonhan kaikki riippuu siitä mitä töitä tulee tarjolle ja jos johonkin pääsee niin mitä se sitten onkaan.

Joten näillä mennään ja toivossa eletään.

Näihin kesäisiin kuviin päätämme raportin tänään. (Kuva viime kesältä)

Teksti vielä lähemmin:

Tälläsiä askartelin jouluksi kotiin:

Pienemmälle Polarnin kuoritakki, alesta löydetty muutama viikko sitten, siihen kaveriksi kaapista NameItin mustat housut... vielä pitäis kokopuku löytää ja yksi vaihtoehto onkin jo mielessä muhimassa... :)

Ja isomman pojan ihanuuden löysin eilen kun menin vain tsekkaamaan mitä tarjonta tänä keväänä antaa... olin ajatellut yksiväristä yläosaa, mutta tuo iski niin lujaa, että oli kaapattava mukaan... ja tuohon vielä mustat housut niin avot! :)

Viikonloppuna ja maanantaina me vain oltiin, mies töissä aamuvuorossa ja me poikien kanssa kotona näissä merkeissä:

On siis lököilty, oltu, nukuttu, ei pedattu petejä, katsottu lastenohjelmia, neulottu, sotkettu, leikitty, puklailtu (jopa isoveikan päälle), köllötelty, nautittu, liikuttu, ihasteltu kukkia, oltu yökkäreissä, ulkoiltu, opeteltu kävelemään tukia pitkin, maisteltu peukaloa, saunottu ja yritetty vain olla... ensi viikonloppu meneekin sitten ihan toisissa merkeissä, pojat mummiloissa yökyläilemässä ja me isännän kanssa pitkästä aikaa hivenen viihteellä. :)

Hoidan lapset, kotiakin hyvinä päivinä, en kuitenkaan tunne olevani kotiäiti tyyppiä... tahdon myös toteuttaa itseäni ja omia unelmiani, nyt se kuitenkin pelottaa. En enää ole varma mitä elämältä haluan, en enää tiedä mihin suuntaan menisin. Kotona olisi hyvä olla, piilossa kaikelta maailmalta, mutta toisaalta haluaisin jo päästä mukaan "aikuisten elämään". Olen ahdistunut tähän tilanteeseen, omaan jahkailuuni, omaan vellovaan suruuni ja murheeseen... elämä voisi jo alkaa kirkastua ja näyttää aurinkoa tännekin suunnalle...

Näissä täytekakuissa on välissä lakkahilloa ja doplomaattikreemiä... päällä sokerikuorrute ja sivuilla Flora-vispiä... Päälle minun piti tehdä sokerimassasta kukat, mutta jouduin lähtemään Helsinkiin silloin kun olisi koristeita pitänyt tehdä, joten päädyttiin tälläiseen ratkaisuun, eli koristeena siis aidot kukat. Ja nimenomaan yksinkertaista oli toiveena, arkun päälläkin oli vain valkoinen kalla.

Mun on pitänyt kertoa meidän kodin muutoksesta, kuinka se pukeutui syksystä talveen, talvesta jouluun ja joulusta hienoiseen kevään odotukseen...

Mun on pitänyt näyttää teille kuinka meillä on kasvettu ja kehitytty, kuinka vanhempi täyttää muutaman kuukauden päästä neljä vuotta ja osaa jo vaikka mitä, kuinka hienosti hän toimii isoveljenä... On pitänyt kertoa kuinka pienempi on jo yli 7kk ja osaa kontata vauhdilla sekä nousta seisomaan ja harjoitteleepa hän jo tuettuna kävelyäkin, kuinka hän maistelee kaiken maailman makuja ja pitää erityisesti bataatista ja kanasta, kuinka ruttuun nassu menikään kun maistoi ensimmäistä kertaa kalaa ja kuinka hienosti syö kaurapuuroa iltapalaksi, sekä sen, että nukkuu pääsääntöisesti yöt läpeensä.

Minun on pitänyt kertoa siitä, kuinka pojat nukkuvat jo samassa huoneessa sekä siitä kuinka me isännän kanssa saatiin oma makuuhuone aikuisten näköiseksi, rauhalliseksi sopeksi, jossa kuitenkin niin monena aamuna köllii koko perhe yhdessä sängyssä.

Minun on pitänyt esitellä teille jouluahjoiksi tehdyt käsityöt ja ne kaikki lukuisat muut käsityöt joita olen tässä ajan mittaan tehnyt. Olisi myös pitänyt esitellä muutamat kakkuprojektit, joita olen saanut toteuttaa.

En ole mitään näistä kuitenkaan tehnyt... ja se harmittaa myös itseäni! Arki on vain vienyt mukanaan ja elämässä on viime aikoina sattunut aivan liikaa, että olisin jaksanut tänne keskittyä... mutta josko se tästä taas lähtisi käyntiin ja saisin näitäkin asioita pois mielestäni... tuskin enää joulua tai uuttavuotta sen kummemmin esittelen, mutta molemmat juhlat juhlittiin perheen kesken, rauhallisissa tunnelmissa, elämästä nauttien! :)

Pojat harrastavat nykyään tälläistä -yhteiskylpyjä- :D

Kaikesta surusta ja ikävästä huolimatta jatkamme eteenpäin ja muistamme taas jälleen kerran paremmin sen mikä tässä elämässä on tärkeää.