Heissuli vei kaikille!

Ajattelin nyt tässä vähän kirjoitella meidän perheen kuulumisia kun ei meistä taas ole kuulunut pitkään aikaan mitään!

Täällä mennään raskausviikolla 31, eli vielä olisi aikaa odotella uutta perheenjäsentä saapuvaksi! Ollaan jo vähän yritetty laitella paikkoja kuntoon uutta tulokasta varten, mutta ei mitään suuria juttuja kuitenkaan. Vähän olen katsellut Veetsun vanhoja vaatteita ja pinnasänky sai valkoisen värin, se kun aiemmin oli puun värinen. Olo on ollut ihan ok, nyt kun koulussa ei ole tarvinnut olla jalkojen päällä. Tällä viikolla olen käynyt muutaman tilauksen siellä tekemässä (niistä lisää myöhemmin tällä viikolla) ja heti on olossa huomannut monen tunnin seisomisen!

Päättötyötä parhaillaan kirjottelen, eli muutaman viikon päästä olisi valmistuminen edessä ja äitiysloman alkaminen käsillä. Valmistuminen on mukava asia, vaikkei minulla kovin valmis olo olekkaan, mutta luulen ettei tällä alalla olla koskaan valmiita, kun kaikki kehittyy kaiken aikaa. Suklaa- ja sokerityöt kiinnostaisivat todella kovasti ja vaatisivatkin treeniä paljon, joten jos joku tietää jotain kursseja tms näiden tiimoilta niin otan kaikki vinkit vastaan.

Toni se puolestaan vaan painaa töitä, ja paljon on niitä nyt tehnytkin!

Kaikki vaikuttaa siis kaikkeen ja leipomisetkin on sen takia jääneet melko vähälle viime aikoina... niin ja ruuatkin ovat olleet perus makaronilaatikko, kanakastike-linjaa! Mutta näihin tulee muutosta kunhan tämä elämä tästä taas rauhottuu ja viimeistään sitten kun olen noiden kahden V:n kanssa kotona...

Ai, niin Masukin tekonimi on nyt tupla-V... Meidän Veeti kun on V-mies, niin pitäähän toisen seurata isoveljen jalanjälkiä edes jossain asiassa... ;)

Ja lopuksi hieman kuvia viime maanantailta ja keväiseltä kävelyreissulta...