Se on sitten perjantai ilta... Tea täällä kirjoittelee mietteitä kuluneesta viikosta.
Jouduin ihan tänään kysymään Tonilta, että onko nyt niinkun perjantai, ai on, oikeestiko? Viikko on mennyt ihan hurjalla vauhdilla, ja nyt olis tarkotus vähän avata sanallista arkkua ja kertoa teillekin kokemuksista.
Veeti siis aloitti maanantaina tarhan... hui, äitiä pelotti kyllä enemmän kun poikaa kun tarhan pihalle astuttiin... itkemäänhän poju alkoi kun minä paikalta lähdin ja kyllä äidin sydäntä raastoi jättää pikku-ukko sinne (vielä) lähes vieraan ihmisen syliin... Ihanilta ja mukavilta hoitajat tuntuvat, mutta onhan ne aina ensimmäisellä viikolla hieman vieraita, ennen kun tutustutaan ja totutaan puolin ja toisin. Ja kyllähän tuo pikku-ukko kuitenkin tunnistaa vieraat ihmiset ja vieraat paikat. Tiistainahan Veeti oli heti pois tarhasta kun maanantai-iltana nousi se 39asteen kuume... ja keskiviikkonakin oltiin vielä kotona... mutta torstai ja perjantai oltiin taas tarhassa. Kaikkina aamuina poju jää sinne hoitajan syliin itkemään ja äiti lähtee tarhasta tippa linssissä, mutta kyllä tähän tottuu ja lopulta sieltä tarhasta ei varmaan edes haluta kotiin lähteä. ;)
No, tarha on siis alkanut odotetulla tavalla, mutta kuitenkin oikein hienosti... Huomaa kuinka sopeutuvaisia noin pienet lapset on...
Kaikista herttaisinta oli kun tänään haettiin poju pois hoidosta niin koko pienten ryhmä tuli eteiseen vilkuttamaan kun Veeti lähti kotiin... eli ilmeisesti pikku-ukkomme on otettu ihan hyvin mukaan tarhan "jengiin". Hyvä näin! :)
Minun kouluni onkin sitten aiheuttanut ristiriitaisia fiiliksiä... Siis poissaoloja satoi heti tuon sairastelun takia, mutta minkäs sitä voi, harmittihan se, mutta perhe on perhe ja oma poika menee kaiken edelle!
Ei oikein päästy puusta pitkälle ennen perjantaita ja siihin asti mulla olikin sellanen tunne, että voi, hei haloo!!! Olen siis luokan vanhin, ammattikoulussa kun siis olen, ja suurin osa luokasta on sellaista peruskoulusta tullutta... tunnenko itseni äitihahmoksi koulussakin??? Juu, no en... mutta vanhaksi toisinaan kuitenkin... VAIKKEN EDES OLE VANHA!!!
No tänään kuitenkin päästiin asiaan, ja vaikka meistä leipureita tuleekin niin pitäähän kaikkia raaka-aineita osata käsitellä joten niin sitä aloitettiin... Säilöntää, pakastusta, mehustusta, hilloa...
Minä sain vastuulleni mehustuksen (olin ehkä opettajan lisäksi ainokainen luokasta joka oli mehumaijaa ennen tätä käyttänyt), joten sitten syntyi mustaherukkamehua, puna-/mustaherukkamehua ja jälkisurvos-mustaherukka-sosetta... Meikä myös laittoi pensasmustikat ja mustaviinimarjoja pakastusrasioihin... ja nyt osaan myös pilkkoa palsternakan, porkkanat, sipulin, purjon, lantun jne jne oikeoppisesti. ;)
Sanotaanko nyt siis näin, että varsinaisesti mitään uutta ei tullut minulle, mutta kertaus on opintojen äiti ja oli todella mukava päästä kunnolla tekemään jotain, eikä vain selailemaan oppilaanopasta ja kiertämään taloa, jossa olen jo aikoinani peruskoulun jälkeen opiskellut pukuompelijan ammattiin kolme vuotta...
Eli koulu alkaa lähteä käyntiin, vaikka vähän viikolla tuntuikin, että mistään ei tule mitään... on mulla vieläkin vähän sellainen tunne, että pitäiskö mun yrittää nyt olla jotenkin huonompi kun mitä oikeesti olenkaan ja olla osaamatta käyttää Mehumaijaa? ;)
Noh, tuolla asenteella ei kuitenkaan pääsisi pitkälle, joten teen parhaani ja omat hommani kunnolla, autan muita niin kuin pystyn, mutta kaikkea en voi kaikkien puolesta tehdä ja aina ei munkaan taidot tai resurssit riitä, eikä kuulukkaan riittää... opiskelussa jokaisen on kuitenkin hoidettava omat osansa ettei toisille jää muiden hommia liiaksi ja että kaikille kuitenkin riittää tekemistä.
No, mutta jokainen oppii kuitenkin jotakin uutta ja kuten jo sanoin, koskaan ei voi kerrata liikaa.
Ja maanantaina menen sitten ihan leipomon puolelle kolmosluokan kanssa leipomaan, kun mulla on noi yleisaineet käyty lukiossa ja käyn siis vain pelkkiä ammattiaineita vähän miten sattuu, oman suunnitelman mukaan... Muuta en ensiviikosta tiedä kun, että tiistaina tehdään ruisleipää ja keskiviikkona palaan ykkösluokan pariin säilömään jotakin.
Mielettömällä innolla ja oppimishalulla mennään eteenpäin!
Nyt tämä äiti on kuitenkin melkosen väsynyt joten taitaapi sänky ja uni kutsua... on se kumma kuinka ensimmäinen kouluviikko väsyttää yli puolentosta vuoden kotona olon jälkeen... mutta kaikkeen tottuu kunhan saa taas rytmistä kiinni! :)
Jouduin ihan tänään kysymään Tonilta, että onko nyt niinkun perjantai, ai on, oikeestiko? Viikko on mennyt ihan hurjalla vauhdilla, ja nyt olis tarkotus vähän avata sanallista arkkua ja kertoa teillekin kokemuksista.
Veeti siis aloitti maanantaina tarhan... hui, äitiä pelotti kyllä enemmän kun poikaa kun tarhan pihalle astuttiin... itkemäänhän poju alkoi kun minä paikalta lähdin ja kyllä äidin sydäntä raastoi jättää pikku-ukko sinne (vielä) lähes vieraan ihmisen syliin... Ihanilta ja mukavilta hoitajat tuntuvat, mutta onhan ne aina ensimmäisellä viikolla hieman vieraita, ennen kun tutustutaan ja totutaan puolin ja toisin. Ja kyllähän tuo pikku-ukko kuitenkin tunnistaa vieraat ihmiset ja vieraat paikat. Tiistainahan Veeti oli heti pois tarhasta kun maanantai-iltana nousi se 39asteen kuume... ja keskiviikkonakin oltiin vielä kotona... mutta torstai ja perjantai oltiin taas tarhassa. Kaikkina aamuina poju jää sinne hoitajan syliin itkemään ja äiti lähtee tarhasta tippa linssissä, mutta kyllä tähän tottuu ja lopulta sieltä tarhasta ei varmaan edes haluta kotiin lähteä. ;)
No, tarha on siis alkanut odotetulla tavalla, mutta kuitenkin oikein hienosti... Huomaa kuinka sopeutuvaisia noin pienet lapset on...
Kaikista herttaisinta oli kun tänään haettiin poju pois hoidosta niin koko pienten ryhmä tuli eteiseen vilkuttamaan kun Veeti lähti kotiin... eli ilmeisesti pikku-ukkomme on otettu ihan hyvin mukaan tarhan "jengiin". Hyvä näin! :)
Minun kouluni onkin sitten aiheuttanut ristiriitaisia fiiliksiä... Siis poissaoloja satoi heti tuon sairastelun takia, mutta minkäs sitä voi, harmittihan se, mutta perhe on perhe ja oma poika menee kaiken edelle!
Ei oikein päästy puusta pitkälle ennen perjantaita ja siihin asti mulla olikin sellanen tunne, että voi, hei haloo!!! Olen siis luokan vanhin, ammattikoulussa kun siis olen, ja suurin osa luokasta on sellaista peruskoulusta tullutta... tunnenko itseni äitihahmoksi koulussakin??? Juu, no en... mutta vanhaksi toisinaan kuitenkin... VAIKKEN EDES OLE VANHA!!!
No tänään kuitenkin päästiin asiaan, ja vaikka meistä leipureita tuleekin niin pitäähän kaikkia raaka-aineita osata käsitellä joten niin sitä aloitettiin... Säilöntää, pakastusta, mehustusta, hilloa...
Minä sain vastuulleni mehustuksen (olin ehkä opettajan lisäksi ainokainen luokasta joka oli mehumaijaa ennen tätä käyttänyt), joten sitten syntyi mustaherukkamehua, puna-/mustaherukkamehua ja jälkisurvos-mustaherukka-sosetta... Meikä myös laittoi pensasmustikat ja mustaviinimarjoja pakastusrasioihin... ja nyt osaan myös pilkkoa palsternakan, porkkanat, sipulin, purjon, lantun jne jne oikeoppisesti. ;)
Sanotaanko nyt siis näin, että varsinaisesti mitään uutta ei tullut minulle, mutta kertaus on opintojen äiti ja oli todella mukava päästä kunnolla tekemään jotain, eikä vain selailemaan oppilaanopasta ja kiertämään taloa, jossa olen jo aikoinani peruskoulun jälkeen opiskellut pukuompelijan ammattiin kolme vuotta...
Eli koulu alkaa lähteä käyntiin, vaikka vähän viikolla tuntuikin, että mistään ei tule mitään... on mulla vieläkin vähän sellainen tunne, että pitäiskö mun yrittää nyt olla jotenkin huonompi kun mitä oikeesti olenkaan ja olla osaamatta käyttää Mehumaijaa? ;)
Noh, tuolla asenteella ei kuitenkaan pääsisi pitkälle, joten teen parhaani ja omat hommani kunnolla, autan muita niin kuin pystyn, mutta kaikkea en voi kaikkien puolesta tehdä ja aina ei munkaan taidot tai resurssit riitä, eikä kuulukkaan riittää... opiskelussa jokaisen on kuitenkin hoidettava omat osansa ettei toisille jää muiden hommia liiaksi ja että kaikille kuitenkin riittää tekemistä.
No, mutta jokainen oppii kuitenkin jotakin uutta ja kuten jo sanoin, koskaan ei voi kerrata liikaa.
Ja maanantaina menen sitten ihan leipomon puolelle kolmosluokan kanssa leipomaan, kun mulla on noi yleisaineet käyty lukiossa ja käyn siis vain pelkkiä ammattiaineita vähän miten sattuu, oman suunnitelman mukaan... Muuta en ensiviikosta tiedä kun, että tiistaina tehdään ruisleipää ja keskiviikkona palaan ykkösluokan pariin säilömään jotakin.
Mielettömällä innolla ja oppimishalulla mennään eteenpäin!
Nyt tämä äiti on kuitenkin melkosen väsynyt joten taitaapi sänky ja uni kutsua... on se kumma kuinka ensimmäinen kouluviikko väsyttää yli puolentosta vuoden kotona olon jälkeen... mutta kaikkeen tottuu kunhan saa taas rytmistä kiinni! :)
Kommentit