Tea: No niin, kaksi viikkoa siihen meni, että pääsin takaisin niihin mittoihin missä olinkin silloin marraskuun lopulla. Kuukaudessa tulleet kilot siis lähtivät kahdessa viikossa, suurin osa varmaan kait nesteitä. Olen oikein tyytyväinen tähän, vaikkakin mietin sitä kuinka alhaalla paino voisi olla jos en olisi viettänyt leppoisaa joulukuuta. Mutta, mutta, joskus on kait hyvä rentoutua ja vaan olla, kunhan muistaa sitten taas palata ruotuun.
Tästä se taas sitten lähtee, enää ei olisi kuin 1,2kilon rutistus niin painaisin saman verran kuin ennen kun jäin odottamaan pikku-ukkoa. Ja sen jälkeen alkaa sitten minun todellinen laihdutus, koska tähän astikka minä olen vain pudottanut raskauskiloja... on se niin väärin että ajattelen näin, mutta en mahda sille minkään, näin asia nyt vain mielestäni on!
Olen myös miettinyt sitä, että jos en olisi raskauden aikana lihonut vaan olisin vain sen jälkeen pudottanut näin paljon painoa niin olisin jo ihan normaalin ihmisen mitoissa, BMI olisi siis siinä 25 tienoilla ja siihen olen tähtäämässä. Huomaan myös kadehtivani hyvän näköisiä ihmisiä, en laihoja vaan sopusuhtaisia ja etenkin niitä jotka ovat pystyneet ottamaa itseään niskasta kiinni ja kadottamaan muutaman ylimääräisen kilon, moni vielä erittäin helpostikin... on se niin väärin... mitkähän geenit olisi pitänyt periä ettei lihoisi jokaisesta suupalasta tai että ylimääräisistä kiloista olisi vähemmän tuskaista päästä eroon...
Mutta siis pudotusta nyt 16,8kg, vyötärö -13cm, lantio -17,5cm ja rinnanympärys -5,5cm, tästä siis uudella tarmolla kohti hoikempia aikoja. :)

Toni: Jotain edistystäkinn näköjään tapahtuu aina silloin tällöin. Painoa oli lähtenyt viime viikosta 1,3 kg...Tosin että suurin osa siitä oli varmaan nestettä. Nyt ollaan samassa kuin ennen joulua. Vyötärölle oli kyllä tosin tullut puoli senttiä lisää. Ikävä kyllä!
Nyt olisi tarkoitus lisätä vähän kuntoilua ja alkaa polkea pyörällä töihin n.12km matka joka päivä ja siihen päälle normaalit kävelylenkit niin pitäisi alkaa tapahtumaan!
Seuraavaan tavoitteeseen on 6,8kg ja lopulliseen tavoitteeseen  on vielä 11,8kg ja 10cm joka siis pitäisi saavuttaa ennen kesää.. En usko että se on ihan mahdotonta! Kyllä se tästä lähtee!!